keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Lankoja Lankoja

Minulle annettiin tehtäväksi järjestellä lankakerät oikeille paikoilleen, koska ennen Tokmannin remonttia langat oli laitettu peilikuvana moduuleihin asiakkaitten kierron mukaan. Välillä langat olivat loppuneet ja laitettiin tilalle uusia niin lanka moduulit olivat ihan sekaisin. Noh. minulle oli annettu moduulikartta ja aloin heti hommiin.
Ensin aloitin yksivärisistä Seitsemän Veljen langoista jotka olivat onneksi täysin peilikuvaksi asetettu. Laitoin väri kerrallaan lankoja koriin ja laitoin oikean värin niitten tilalle. Homma alkoi mutkittua kun pääsin Seitsemän Veljeksen Raitaan missä langat eivät olleet ainoastaan peilikuvamaisesti.

Nallelangat olivat taas täysin väärässä paikassa.

Saatuaani yhden seinän valmiiksi siirryin toiselle puolelle missä oli mm. Nordic Wool ja Isoveli-langat. Joukossa oli myös yksi lylimääräinen lanka merkki mitä ei edes ollut listalla joten jouduin kysymään muilta työntekijöiltä, mitä teen.

Loppujen lopuksi langat oliva kaikki siististi omilla paikoillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti