keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

kaverijohtajuus

Meille annettiin tämä linkki josta löytyy paljon luettavaa. Sen perusteella meidän piti kirjoittaa mikä on kaverijohtajuus ja mitkä ovat siihen liittyvät tärkeät elementit joten:

Ensinnäkin varmaan tärkeimpänä elementtinä on itsensä johtaminen. Se tarkoittaa että pitää tietää milloin aloittaa hommat eikä jätä niitä viimetinkaan. Johtaja tietää myös milloin lopettaa eikä kuluta itseään loppuun. Eli toisinsanoen tekee työtä vastuullisesti.

Johtajan on myös kohdeltava muita kuin ihmisiä. Vaikka alaisesi eivät ole yhtä korkeassa asemassa kuin sinä, he ovat silti ihmisiä joilla on tunteet, joten ethän suotta särje niitä.

Positiivinen asenne. Kannusta muita. Jos jokaista epäonnistumista kytätään, eivät he uskalla edes yrittää. Kavereita pitää kannustaa onnistumaan ja yrittämään. Sen myötä yleensä ihmiset tekevät asioita paremmin.

Johtajuus ei ole palkinto vaan se pitää ansaita joka päivä. Johtajan pitää tehdä työnsä hyvin. Johtajuuden titteli ei anna laiskuutta anteeksi vaan hommat pitää tehdä vastuullisesti.

YES-messu

Siitä on jo aikaa kun viimeksi teimme asiakastöitä, joten opettajat päättivät hakea uuden asiakkaan. Vastaan tuli Tiina Källi joka kertoi tarvitsevansa messuosastoa taitaja kisoihin.

 Tässä näkyy meidän suunnitelma.
Seinällä olevat puut ovat symbooleja digitaali-maailmassa, joka on nykyaikaa. puiden oksien lomaan tulisi myös Instagrammin ja Facebooking hashtagit.

Pukeutuminen olisi rento mutta tyylikäs sekä asianmukainen ja sopii hyvin logon värin kanssa.

Jakotavaraksi päätimme ottaa tikkarit, koska kukapa ei kävelisi ilmaisen makean ohi. (En miä ainakaan)

Suunnitellessa kävi kuitenkin köpelösti, koska emme olisi saaneet joitain tavaroita ajoissa joten jouduimme karsimaan niitä pois.

Selfie-seinään piirsin mies- ja nais-yrittäjän jotka ovat ylpeitä ja menestyviä yrittäjiä. Vaikka minulla on hiukan erikoinen taidetyyli, sain silti hyvää palautetta.

Loppujenlopuksi Källi löysi paremman tarjouksen muualta eikä kenekään työtä valittu.

Kuvaus järjestelyt

Koulusta kaiken näköistä hommaa piisaa. Tänään meille kuitenkin tuli tehtäväksi tehdä kuvausjärjestely kustavilaisesta kattauksesta.

Kustavilaisessa sisustuksessa käytettiin pääosin harmaata ja valkoista mutta myös pastellivärit olivat suosittuja. Huoneet olivat yleensä pimeitä ja huonosti valaistuja koska sähköjä ei ollut siihen aikaan keksitty. Huonekalut olivat suoralinjaisia ja pelkistettyjä ja turhaa rihkamaa yritettiin välttää

Kattauksessa käytettiin yleensä pelkistettyjä astioita mutta niissäkin saattoi olla joku ornamentti eli suomeksi toistuva kuvio.

Toisin sanoen hyvin simppeli aikakausi.

Tässä näkyy meidän ensimmäisen kuvausjärjestelyn kuva.

Aluksi vain heittelimme tavaroita sinne ja tänne kuten ylemmässä kuvassa näkyy. Emme myöskään paljoa kiinnittäneet huomiota kuvakulmista.

Opettajien palautteen jälkeen saimme todella makeita kuvia aikaiseksi.Kokeilimme erilaisia rajauksia ja kameran erikoistoimintoja sekä lisäsimme tavaroita ja kokeilimme erilaisia asetelmia. Otimme pajon kuvia ja valitsimme niistä parhaat. Apuna käytimme myös photoshoppia.

Tässä vielä minun ihkaoma kuva photoshoppiin perehtymistä varten.

Typografiaa

Typografialla on suuri vaikutus visuaaliseen ilmeeseen. Vaikka moni ajattelee sen olevan pelkkää tekstiä, jonka on tarkoitus levittää tietoa, on sen ulkonäöllä kuitenkin suuri vaikutus.

tänään minut pistettiin leikkelemään lehtiä ja etsimään erilaisia fonttiperheitä joista piti muodostaa kortteja. (En itse ole kova aikakauslehtien fani joten... Noh...)

Saanen aloittaa tästä fonttiperheestä.
Nämä kirjaimet ovat sotilaallisessa järjestyksessä sekä kirjainten paksuudet ja ohuisuudet ovat selvästi erottuvia. Jokaisella fontilla on myös päätteet, siis pienet piikit kirjainten loppuosassa. Kijaimet ovat tyylikkäitä, moderneja, elegantteja ja siistejä sekä hyvin vakavia ja ryhdikkäitä muodoltaan. Fontteja käytetään mm. muotilehtien otsikoissa.

Seuraavaksi saanen esitellä tämän.
Ideana tässä on päättömät fontit.Fontit ovat myös yksinkertaisia ja tasapaksuja. Kirjaimet ovat helppolukuisia ja mukavan pyöreitä sekä myös kulmikkaita. Fontti sopii mainiosti asia tekstien otsikoissa.

Ja viimeisenä mutta ei vähäisenä:
Kalligrafia. Tämä fonttiperhe on täynnä eleganttisuutta ja koristeellisuutta. fontti on kaunomainen ja lähellä normaalia käsikirjoitusta. se on hyvin rauhallisen oloinen sekä kovin naisellinen. Näissä fonteissa voi ensimmäinen kirjain olla hyvinkin koristeellinen ja täynnä pieniäkiehkuroita. Fontti sopii mainiosti vaikka juhla-asujen mainostamiseen.

Lopuksi sain mennä koneelle ja hakea fontteja ympäri verkkoa.
Tämän fonttiperheen idea on kulmikkaat kirjaimet. Ajattelin että se on hyvä aihe, koska digitaalinen universumi. Vaikka kirjaimet ovatkin kulmikkaita, on niitten ulkokulmat kuitenkin pyöreitä. Kirjaimet ovat myös tasapaksuja ja päätteettömiä. Lihavat kirjaimet kiinntittävät helposti lukijan huomion. Fontit ovat hyvin sporttisia (ironisesti...) ja sopivatkin esim. urheilumainoksiin. Fontit ovat pääsääntöisesti hyvin poikamaisia.

Autoteipit

Meidän ammattiopistossa on jatkuva haku käynnissä ja rehtori halusi että suunnittelemme koululle kausiteipit atutoihin, joten aloimme hommiin.

"Tarra on puhdas, ärikäs ja tyylikäs mainos, joka erottuu ympäristöstä ja kertoo halutun viestin ilman mitään turhaa nippelitietoa edessä.

Mainos ei sisällä mitäänstereotyyppisiä leikekuvia kuten esimerkiksi vasaroita tai pensseleitä, joista ammattiopisto yleensä tunnetaan, vaan mainos on neutraali, eikä keskity mihinkään yksittäiseen alaan millään tavalla. Tämä antaa vapaamman ja avaremman kuvan ammattiopistosta ja sen tarjonnasta"

Alkuperäinen idea oli Teon, jota lähdimme kehittämään. Omasta mielestäni mainos on trooppinen ja rento.

Ideaamme ei valittu mutta rehtori antoi kyllä hyvää palautetta.

Strategia

Meidän koulussa on paljon ryhmätöitä. Tai noh... Melkein kaikki mitä teemme on ryhmätöitä, joten ryhmässä pitää opetella käyttäytymään. On myös hyvä opetella kunnon strategia tiimityötä varten.

Strategia tarkoittaa yleisesti selviytymiskeinoa, kuten eläimillä on oma strategia saalistajia vastaan, ruoan hankkimiseen sekä muuten vain luonnossa selviytymiseen. Firmallakin on oma selviytymis keinonsa asiakkaitten sekä raha-asioiden suhteen.

Peli maailmassa on ihan stategiapelejä missä voi olla kaikkimahtinen "jumala" ja ohjata pieniä kätyreitään, rakentaa kyliä ja tukikohtia ja jopa valloittaa maailmaa. (Tai noh.. pelin rajallista karttaa...) Lautapelit tietenkin lasketaan myös strategiapeleiksi.

Mutta me tarvitsemme strategiaa siihen että tulemme tiimeissä toimeen ja saamme hommat tehtyä oikealla aikataululla. Asiaan voimme vaikuttaa mm. tekemällä aikatauluja, jakamalla työt tasaisesti ja eipä kannata unohtaa hyvää ryhmähenkeä!