maanantai 30. toukokuuta 2016

Kisapääty

Kesän alettua on myös alkanut penkkiurheilu, jonka mukaan teimme sitten hyllynpäädyn.

Ensimmäisenä aloin kuskaamaan Cool Grapen laatikoita alahyllylle, jonka jälkeen jouduin yksitellen tuomaan yksittäiset Cool Grapet, koska ne eivät olisi pysyneet pystyssä tasokärryllä. Niiden jälkeen toin Karjala 6-packit ja yksittäiset tölit paikoilleen ja rärjestelin ne tasaisi välein. Viimeisenä laitoin Grills pussit hyllyn ylinpään hyllyyn koristamaan kokonaisuutta.

Hyllynpäädyn valmistuttua kävin hakemassa Karjalan mainoslaput, jotka sitten laitoin paikoilleen. Samalla hain myös Pirkan mainokset.

Kylmää

Valintatalossa on ollut todella mukavaa työskennellä, mutta kaikkein eniten olen nauttinut maitokaapissa olemisesta. Pakettien jälkeen olen hiukan ylikierroksilla ja tarvitsenkin maitokaapissa käyntiä. Sen kylmä ilma on rauhoittavaa ja se on paikka missä voin miettiä.

Pakastin on kuitenkin ehdoton suosikkini. Jäätävä ilma ja raa'an taikinan tuoksu rauhoittavat mieltäni, sekä hiljaisuus. Pakastimen valo viimeistelee tunnelman ja vie minut pois todellisuudesta. lähettää rauhalliseen paikkaan, jota voi kutsua kodiksi.

Pakastimessa ja maitokaapissa käväisy auttaakin stressin poistossa, ja saa olon tuntumaan raikkaalta.

Gluteenitonta

Moni ihminen on tullut kysymään minulta gluteenittomista tuotteista ja jotkut kysyvä, mistä tunnistaa gluteenittoman tuotteen. Noh... En ole alan ammattilainen mutta kyllä minä tiedän asiasta yhtä sun toista.

Keliakia on toinen nimitys gluteeni allergialle. Kyseisessä allergiassa suolisto ei pysty käsittelemään gluteenia, jonka vuoksi se jää suolen seinämään kiinni. Lopulta suolen seinämät ovat niin tukossa ettei mikään enää imeydy ja olisi sama asia kuin kuolisi nälkään.

Gluteenia löytyy kaikista viljalajeista paitsi kaurasta. Onkin hyvä jos tarkistaa tuoteselostuksesta, onko siinä vehnäjauhoja. On myös hyvä katsoa ettei siinä lue esim "Saattaa sisältää pieniä määriä gluteenia/vehnää" sillä ihmisillä herkkyystaso vaihtelee.

Ja Hiukan Makeaa

Hiihtoloman jälkeen olin koululla pari päivää mutta sen jälkeen kun tulin takaisin töihin, aloitin tekemään taas hyllynpäätyjä. Tällä kertaa päädyn idea olikin hiukan erikoinen.

Pääsiäisen kunniaksi tämän päädyn ideana oli itse täytettävä karkkisanko. Laitoin patukat ja tikkarit paikoilleen ja täytin muutaman mallisangon siihen koristeeksi. lajittelin myös sangot alahyllylle järjestyksessä pinkki, vihreä, sininen.

Torstaina oli normaali päivä paitsi loppuajasta sain askarrella Eurojackpotin nauhasta koristerusetteja. Työkaverit olivat kovasti kehuteet, kuinka kauniita ne olivat.

Perjantaina kuitenkin jouduin makaamaan kipeänä kotona.

Pirkka-Tuotteet

Pirkka on suosittu merkki joka valmistaa paljon erilaisia hyötytarvikkeita ja on kuuluisa ruoistaan. Pirkkaa myydään K-kaupoissa. Nyt kun Kesko osti suomen lähikaupat, tuli meidän Valintataloon myös paljon Pirkka-tuotteita. Tulon myötä kauppaan suuniteltiin uusia hyllynpäätyjä ja hyllykuvia niitä varten ja sain olla mukana tekemässä niitä.

Ensimmäisenä minulle annettiin käteen pussillinen pieniä muovisia lappuja jotka sitten laitoin hintalappujen taakse merkkaamaan, mitkä tuotteet ovat Pirkan tuotteita. Suurimmaksi tuotteet olivat lihatuotteita mutta joukossa oli myös kaikkea muuta.

Hyllynpäädyistä ensimmäisenä tein kahvipäädyn, johon laitoin keksejä, suklaata, jääteetä ja vohveleita kahvin lisäksi. Sain myös hakea ja pistää alemmassa kuvassa olevat mainokset paikalleen.

Seuraavalla viikolla sain myös itse suunnitella Pirkan alkoholipäädyn, joka oli hankalaa valikoiman väljyyden vuoksi.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Graafinen Ohjeisto

Yhtiön visuaalisella ilmeellä on tarkat määritelmät miten eri elementtejä ja värejä tulee hyödyntää, jotta yhtiön sanoma ja tunnelma on oikeanlainen. Graafisessa ohjeistuksessa kerrotaan yksityiskohtaisesti miten niitä tulee hyödyntää.

Pääasioina tulevat logon ja värien käyttö. Logoilla on yleensä monia muotoja ja monia käyttötarkoituksia ja niihin kuuluvat esim. millaisilla pohjilla ne saa olla ja missä muodossa. Väreissä luetellaan päävärit ja sivuvärit ja miten niitä käytetään.

Yrityksillä on myös omat muodot ja sivuelementit, kuten esim. ympyrät tai kuutiot. Joillain yhtiöillä voi olla myös jonkin sortin maskotti.

Typografia on myös tärkeää mainita graafisessa ohjeistuksessa. siihen osioon kuuluu fontit, tekstin värit ja asettelu sekä koot.

Tässä on esimerkki graafisesta ohjeistuksesta

Värien Nimiä

Monilla väreillä on omat nimensä ja jotkut vähän erikoisimpia kuin muut. Minut pistettiin hakemaan kiehtovimpia värinimiä mitä löytyy. Noh... Tässähän ne.

Rusee
 
Suomenkieliseltä nimeltään tumman sinivihreä

 
 Peacock blue 
 
Suomeksi sinivihreä.
 
 
 henna 
 
Oranssi värisävy
 
 
 mayasininen
 
 Väri vaihtelee kirkkaasta turkoosista tummaan sinivihreään ja on alun perin ollut mayojen käytössä.
 
 
 luonnon umbra
 
Umbra on latinaa ja tarkoittaa varjoa. kyseinen väri on vihertävän ja punertavan ruskea
 
 
 khaki 
 
Väri vaihtelee rusehtavan harmaasta ja oliivin ruskeasta kellanruskeaan
 
 
fritta 
 
Sininen tai vihertävän sininen
 
 
Apricot
 
Keltaoranssi
 
 
 vergaut 
 
Vihreä värisävy
 
 
 evans blue 
 
Sininen väriaine jota käytetään esim. veren tutkimiseen.
 
 
 mangaanimusta 
 
Toiselta nimeltään sementinmusta
 
 
 Monthier blue 
 
Sininen pikmentti
 
 
 Saxon green 
 
Vihreä värisävy


tekhelet

Taivaan sininen


Avignon orange

Toiselta nimeltään kinakridonipunainen


 Florence brown 

Käytetään öljymaalaukseen


Beige
 
Vaaleanruskea
 
 
 gofun
 
Toiselta nimeltään japanilainen helmivalkoinen, joka antaa kauniin kiiltävän pinnan.
 
 
guttia
 
Lämmin oransinkeltainen väriaine
 
 
 Musta vernissa

Musta värisävy.

Papereita

Ihmiskunnassa löytyy kaikenlaista käyttöä paperille. On käärepapereita, talouspapereita, tulostuspapereita jne. Mutta mistä minä aion puhua on nimenomaan tulostuspaperit ja tarkemmin ottaen niiden koot.

Paperit koostuvat eri kokoryhmistä jotka ovat A-, B-, C- ja E-sarjat. Nämä koot ovat määritelty ISO 216 standartissa. Sarjojen koot merkitään nollasta kymmeneen joista aina suurempi luku on se pienempi.


A-sarja on kaikista yleisin kokosarja, jota käytetään mm. kirjoituspaperina, käyntikortteina ja kirjekuorissa.

A-sarjan koot:

A0 = 841×1189 mm
A1 = 594×841 mm
A2 = 420×594 mm
A3 = 297×420 mm
A4 = 210×297 mm
A5 = 148×210 mm
A6 = 105×148 mm
A7 = 74×105 mm
A8 = 52×74 mm
A9 = 37×52 mm
A10 = 26×37 mm


B-sarjaan kuuluvia papereita käytetään enimmäkseen kirjoissa, esitteissä ja ihan vaan piirrustuspaperina

B-sarjan koot:

B0 = 1000×1414 mm
B1 = 707×1000 mm
B2 = 500×707 mm
B3 = 353×500 mm
B4 = 250×353 mm
B5 = 176×250 mm
B6 = 125×176 mm
B7 = 88×125 mm
B8 = 62×88 mm
B9 = 44×62 mm
B10 = 31×44 mm


C-sarjaa käytetään kirjekuorissa vastaamaan A-sarjojen kokoja. Esim. C4:seen mahtuu A4: kokoinen paperi.

C-sarjan koot:

C0 = 917×1297 mm
C1 = 648×917 mm
C2 = 458×648 mm
C3 = 324×458 mm
C4 = 229×324 mm
C5 = 162×229 mm
C6 = 114×162 mm
C7 = 81×114 mm
C8 = 57×81 mm
C9 = 40×57 mm
C10 = 28×40 mm


Mäihin sarjoihin kuuluu myös E-sarja, jota myös käytetään kirjekuorille. Tämä sarja on kuitenkin poikkeuksellinen siinä mielessä että sen numerointi yltää ainoastaan neljästä kutoseen

E-sarjan koot:

E4 = 215×307 mm
E5 = 156×220 mm
E6 = 110×156 mm
E65 = 110×220 mm

Logoja

Logot ovat tärkeitä yrityksille ja niiden visuaalisille ilmeille ja sen vuoksi niitä on mietittävä ja suunniteltava tarkoin. Logon tulee olla uniikki, yksinkertainen, muistettava ja silmään pistävä. Sen pitää antaa oikea sanoma ja tunnelma, joka kuvaa yritystä. Logossa ei myös kannata olla mitään peruselementtejä kuten esim. hehkulamppuja, puhekuplia tai maapalloa.

Kävin kohnaamassa Pinterestistä kymmenen erilaista logoa, jotka pistivät silmään.

 Tästä logosta huokuu rauhaisa tunnelma

Tämä logo on mielestäni aika nerokas muodoltaan.

Tämä logo on siisti ja sisältää kivoja pieniä yksityiskohtia ja se antaa avaran ja korkealaatuisen kuvan yrityksestä.

Tämä logo on maanläheinen ja mukavan rauhallinen ja kotoisa.

Tämä logo on raikas ja ajaton.
 
 Tässä on kyseessä viinilogo ja siitä huokuu pehmeyttä.

 Tässä logossa on fiksusti yhdistetyt sanat joista muodostuu omanlainen logo.

Tämä logo on yksi erikoisimmista mitä olen nähnyt ja se herättää mielenkiintoa. Siksi se on täällä muiden joukossa.

 Tämä logo on elegantti.
 
Tämä logo on erikoinen ja siinä on hauska idea.

Värien Tanssi

Värit ovat valoa jotka heijastuvat silmiemme verkkokalvoomme. Väreillä muodostetaan erilaista tunnelmaa ja koitetaan saada huomiota väreillä. Väriä on kaikkialla ympärillämme ja ilman niitä olisimme sokeita.
 
Visualistina on hyvä tietää millaisia värejä käyttää esim. julisteissa näyteikkunoissa sekä tapahtumissa. Tietokoneella kun suunnitellaan asioita, on hyvä tietää erilaisia väriavaruuksia ja niiden eroavaisuuksia. Niitä ovat RGB ja CMYK. 


RGB

RGB tuleen englannin kielen sanoista Red, Green ja Blue (Punainen, vihreä ja Sininen) mistä voikin päätellä, että kyseinen väriavaruus perustuu näiden värien yhdistelmästä valon tavoin, eli mitä enemmän väriä, sitä vaaleampi. Sitä kutsutaan additiiviseksi-värimuodostukseksi. RGB:tä ei kannata käyttää, jos aikoo tulostaa jotain (Itse olen oppinut sen kantapään kautta). Se onkin tarkoitettu digitaaliseen käyttöön esim. tietokoneissa ja televisiossa.
 
Siitä puheen ollen jos katsot läheltä vanhojen televisioiden (tai muuten vain ei-HD-näyttöjen) pikseleitä huomaat, että ne muodostuvat kolmesta pienestä lampusta jotka ovat Punainen, vihreä ja Sininen. (Älä kuitenkaan katso liian kauan koska se ei tee hyvää silmille)
 
(Esimerkkejä RGB:n määrittämisestä)

CMYK

CMYK lyhenne tulee sanoista Cyan, Magenta, Yellow ja Key. (Syaani, Magenta, Keltainen ja Avain) Toisin kuin RGB, CMYK perustuu fyysisten värien yhdistämiseen, joka tarkoittaa että mitä enemmän värejä, sitä tummempi lopputulos. Sitä kutsutaan subtraktiiviseksi-värimuodostukseksi. Kyseistä väriavaruutta käytetään yleensä tulostuksissa, joka tarkoittaa sitä, että siinä on vähemmän värejä kuin RGB-avaruudessa.


Graafisessa suunnittelussa (Tai muissakin taiteen aloissa) on hyvä myös osata käyttää HEX-värikoodeja. Olen itse törmännyt monta kertaa kyseisiin koodeihin netissä ja niitä käytetään oikeiden väriyhdistelmien löytämiseen.

HEX-värikartta esitetään ympyränä tai kuusikulmioisena kappaleena, eli hexagonina. Oikeaoppisessa värien käytössä valitaan värit kolmio muodostelmassa (jos siis oikein muistan...) HEX-värikoodeissa on myös monia muita muodostelmia.