keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Ammattisanastoa

Jokaisella työpaikalla on oma lista ammattisanoista. Jotkut samoja kuin muilla ja joillain saattaa olla ihan erilaisia sanoja, mistä ei aluksi ymmärrä hönkäsen pöläystä. Valintatalolla ei kuitenkaan hirveästi tullut uusia sanoja vastaan.


Naama

Tavaroilla on aina tietty määrä naamoja. Esim. jos tuotetta on aina kaksi vierekkäin, se tarkoittaa että tuotteella on kaksi naamaa.


Nyppiminen

Hyllyjen siistimistä ja etuvetoa.


Piccolink

Aikaisemmin tunsin tämän laitteen kapulana. Kyseessä on siis pieni laite, joka on yksi kaupan tärkeimmistä esineistä. Sillä vahditaan esim. tuotteiden määrää, tilauksia ja hävikkiä.


Hyllykartta

Yleensä kun olen tehnyt hyllynpäätyjä olen tehnyt ne hyllykartan avulla. Hyllykartta on nippu papereita, jossa on kuva, joka kertoo mitä tuotteita hyllyyn laitetaan, sekä kuinka paljon ja mihin kohtaan, sekä tavaroiden nimet ja EAN-koodit helpottamaan kokoamista. Hyllykarttoja käytetään myös ihan perus hyllyjenkin tekemisessä.


Hävikki

Melkein kaikissa kaupoissa käytetään kyseistä sanaa. Sillä tarkoitetaan tuotteita, jotka eivät päässeet myydyiksi. Semmoisia ovat mm. pilaantuneita, hajonneita ja varastettuja tuotteita.


HeVi

Tulee lyhenteestä Hedelmät ja Vihannekset ja siitä voikin päätellä, että HeVi on kasviskoju.


Maitokaappi

Päivittäistavarataloissa on yleensä kylmäkaappeja, jonne laitetaan kaikki maitotuotteen. Sen takana on myös tila, jossa henkilökunta siistii ja täyttää maitokaapin hyllyt.


Kollitunniste

Paketeissa on omanlainen koodi jota kutsutaan kollitunnisteeksi. Se on hyödyllinen silloin, kun vastaan otetaan paketti tai kun asiakas tulee noutamaan sen.


Saldottaminen

Joskus tuotteiden määrä heittelee tietokannassa esim. varkauksien tai kuljetusvirheen takia. Joskus on siis laskettava tuotteiden määrä itse tarkistamalla niiden saldo eli määrä.


Tasokärry

Vähän kuin normaali ostoskärry, mutta siinä ei ole reunoja ja se on vähän korkeampi. Tasokärryillä kuljetetaan esim. tuotteita laatikoissaan tai muutenkin semmoisia asioita, joita ei halua kurkottaa lattialta. (Voin myös sanoa, että näitä on lähes mahdotonta pitää paikoillaan)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti